Pöllöt

Pöllöt
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipomukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipomukset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. tammikuuta 2015

Vihdoinkin valmista onteloneuletta

Jee jee jee jee jee!!!!

Vihdoin ja viimein sain onteloneulelapaset valmiiksi!! Ja vieläpä tälle talvelle!!! JIhuuuuu!!!

TeeSeItseSiskojen innoittamana siis tähän onteloneulehommaan lähdin! Ja heidän blogistaan nappasin myös kuvioinnin lapasiin! Kiitos kovasti, kun sain lainata mallia!





Kyllä oli melkoinen työ näissä lapasissa, niinkuin olen tainnut aiemmin mainitakin.. Tuo kuvio oli sen verran haastava, että todella tarkkaan sai seurata, että tulee neulottua silmukat oikein! Ja voi taivas, kun pari kertaa puikot tippuivat, aivan hirvee homma koittaa poimia nuita silmukoita takas puikoille järjestykseen... mutta siitäkin selvisin! 
Tuo värikäs lanka oli selvästi ohuempi kuin valkoinen, otin tietoisen riskin sen suhteen.. Mutta kun tuo väri oli ehdottomasti saatava näihin lapasiin... Mutta aika kivasti onnistui eripaksuisilla langoillakin, tokihan tuo valkoinen kuultaa värikään alta, mutta ei pahasti ollenkaan... 
Välillä tuntui, että näiden neulominen oli hidasta kuin mikä, mutta välillä tuntui, että äkkiähän tämä etenee... mutta jos tiesi, että on vain hetki aikaa neuloa, en edes viitsinyt aloittaa, koska ei minusta oo yhden kerroksen kutojaksi... pakko niitä on vähän enempi yhdellä istumalla saada aikaan :D

Mutta kyllä mä oon tyytyväinen näihin! Aikaa vievä projekti, mikä ei ole ollenkaan minun juttu yleensä, ja kuitenkin sain valmista... Ja uusi aluevaltaus siis tehty, ja taatusti teen tällä tyylillä toistenkin, ehkä vain hieman helpommalla kuviolla :D


Tänään oli muutenkin touhukas päivä, ja illan kruunasi potkukelkkalenkki sataman kautta. Nättiä siellä on talvellakin! 

Herkutteluakin mahtui tähän päivään


Maailman paras pannukakku kermavaahdolla ja hillolla!

Ja niin se vaan on Tammikuukin saatu päätökseen! Mukavaa Helmikuun alkua kaikille!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulumuistelot

No niin, Joulu oli ja meni. Ja niinhän siinä kävi, että joulunaluskiirus iski minullekin, vaikka kaikki olennainen oli valmiina.. Mutta kun sitä saa jonku ajatuksen, niin siitä ei hevillä luovu.. Niinpä se minäkin viimeseen asti niitä omatekosia lahjoja koitin väkerrellä, vaikka ei ois ollu mikään pakko.. Lahjojen teko ei mennyt niinkuin Strömsössä, mutta melko tyydyttävään lopputulokseen pääsin! :) 
Mutta laitetaampa tähän nyt alkuun kuitenkin vielä loput Joulukalenterin luukut:








Kosotädin innoittamana lähdin tutkimaan Facebookin ihmeellistä askarteluryhmämaailmaa, ja sieltä sain idean näihin suodatinpussiaskarteluihin. Näistä taisi tulla tän joulun hitti, niiden suolakippojen lisäksi. Tässä minun versio suodatinpussiruusukranssista:


Toisen kranssin tein äidilleni synttärilahjaksi. Lisäksi muutaman suodatinpussiruusukoristeen laitoin joulupaketteihin:


Ensimmäistä kertaa elämässä ruvettiin piparkakkutalon rakennushommiinkin! Ja kuten arvata saattaa, ei sekään ihan putkeen mennyt, mutta kun sopivasta kuvakulmasta katsoo, tuli meidän piparimökistä oikein onnistunut ;)



Aatonaattona lähdettiin sitten kohti Mummoloita. Kotoa kun lähdettiin pakkasta oli -6 astetta, mummolaan kun päästiin pakkasta oli jo -20astetta! Hyrr. Mutta maisemat oli todella kauniita!


Aaton aikana pakkanen lähenteli jo -30astetta!!

Laitan tähän vielä kuvan Joulupukkikynttilöistä, jotka ovat olleet lapsuudesta asti koristuksena meillä kotikotona! Vuosien saatossa on hieman kolhuja tullut, mutta vielä nämä porskuttaa!




Vielä pari päivää töitä ja sitten päästään aloittelemaan uusi vuosi useammalla vapaapäivällä! Ihanaa! 


Oikein onnekasta uutta vuotta kaikille!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Meillä tuoksuu JOULU

Tämän viikon vapaat on nyt vietetty. Viime viikon vapaat olivat sen verran ohjelmmallisia, että nyt päätin, että nämä vapaat vietellään mahdollisimman tiukasti kotinurkilla! Ja siinä hyvin onnistuttiin! Oli ihanaa vaan olla Poikasten kanssa kotosalla puuhailemassa, kun ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään! Sen verran tontilta poistuttiin, että lähikaupassa kävästiin, ja matkalla Vanhemman Pojan kanssa sitten talvivaloja bongailtiin (kolmet valot nähtin jo)!! 

Vanhimmainen Poika on jo tosiaan kesästä asti kysellyt, että eikö niitä piparkakkuja voisi jo alkaa leipomaan... No kai niitä voisi, mutta minä en nyt kuitenkaan viitsinyt helteellä alkaa piparinleivontaan :D Viime viikolla sitten sattui Lidlissä olemaan piparimuottipakkaus valikoimissa, ja pakkohan meidän oli se ostaa :D Sen jälkeen niitä piparinleivonta pyyntöjä vasta on tullutkin! No käytiin sitten lähikaupassa katsomassa oisko siellä jo valmista piparitaikinaa myynnissä, ja olihan siellä! Omatekosta taikinaa en vielä tässä vaiheessa viitsi alkaa tekemään, sen aika on sitten lähempänä joulua!! Joten ei muuta kuin hommiin!!


Ja hienosti sujuikin Pojilla leivontahommat! 

 Nuorimmainen Poikakin oli kuin vanha tekijä

 Vanhemmalla Pojallakin on taito hallussa


Ja ihan itse Pojat piparit leipoivat! Minä auttelin vaan kaulitsemisessa ja paistamisessa!!! Kyllä oon ylpeä Pojista, kun niin hienosti tämä homma onnistui! Ei tainnu tulla edes yhtään tappelua!!! :D
Mamman mussukat <3



Aikaisemmin kerroinkin osallistuvani 

Ja tämmöinen korttiläjä lähtee postin kuljetettavaksi:





Näistä tuli nyt tämmösiä tarrapainotteisia, kun mä jotenkin uudelleen nyt hullaannuin nuista tarroista (eka kerran se hullaannus tuli siis siellä kaupassa..)... Nuo on niin ihania!! Jotenki tuli semmonen olo, että pitäiskö vielä joku arkki käydä niitä ostamassa... Näyttää siltä, että niitä tulee runsaasti käytettyä tänä jouluna! :)



Tämmöiset kuulumiset tällä kertaa... Nyt palaan hetkeksi kilisyttelemään sukkapuikkoja... vaikka jotain muuta kuin sukkia on kyllä nyt tuloillaan :D :D :D


Hullaannuttavaa viikkoa kaikille!!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Pientä iltapalaa

Perjantai on odotettu päivä. Vain elämää -ohjelma on PAKKO KATSOA! :D Perjantaisin on myös kiva syödä jotain tavallisuudesta poikkeavaa iltapalaa... Tänään sain aikaiseksi tehdä sellaista:


Kinkkupiirakkaa :) En tiiä mistä olen saanut päähäni, että haluan tehdä piirakan, jossa tomaatit on tuossa pinnalla "koristeena".. No nytpä tuli sellainenkin sitten tehtyä.. Tämä oli vähän sellainen "omasta päästä ohje"... Erityisen tyytyväinen olen tuohon pohjaan, jonka tein ruisjauhosta!

Piirakan kaveriksi tein vielä pastasalaattia, ihanaa herkkua!! Kera Pepsin, tietty ;)



Loppuillan teema on ollut:


Ulkoisesti nautittuna ;)



Viimesestä kuvasta voi päätellä, että se inspisvirkkuu on valmis, se on nyt tuolla hyllyn päällä pingottumassa muotoonsa! :D Pieni välityö tässä välissä, ennen kuin aloitan seuraavan virkkausoperaation.... 


Värikästä viikonloppua kaikille!!!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Purppis leipoo

Olipa kerran Purppis, joka halusi koristella täytekakkuja sokerimassalla... Palataampa siis lähimenneisyyteen...

Maaliskuussa vanhempi Poikani täytti viisi vuotta. Minä sitten sain siinä idean että synttäreille teen sokerimassalla koristellun kakun. Tarvikkeiden hankinta meni kuitenkin hieman viimetippaan, eikä täällä meidän perällä kaupassa sattunut olemaan tarvittavan värisiä massoja.. Siispä ostin myös elintarvikevärejä. 

Aloin sitten synttäreitä edeltävänä iltana kakkua valmistelemaan. Sokerimassasta minulla ei ollut aiempaa kokemusta.. eikä kyllä elintarvikeväreistäkään... Tavoitteena oli siis Angry Birds -kakku..

Valkoista sokerimassaa aloin sitten värjäämään..  Kuvittelin, että pari tippaa väriä riittää, mutta ei... tais mennä koko purkki... Ja se massa oli sitten sen jälkeen eritäin löysää.. että ei muutakuin jäätävä määrä tomusokeria joukkoon.. Kyllä siinä luovuttaminen kävi mielessä varmaan joku tuhat kertaa... Mutta en antanut periksi... Loppujen lopuksi (useita tunteja siihen meni) sain sitten punaisen pyörylän aikaiseksi, ja sain sen asetettua kakun päälle... Sen siinä päätin, että en todella aio enää siihen kakkuun yhtään osaa värjätä.. Siispä synttäriaamuna kiiruhdin vielä kauppaan ostamaan lisää tomusokeria ja lakua ja salmiakkia.. Nokan keltainen osa ja mustat reunukset oli siis tarkoitus myös värjätyllä sokerimassalla tehdä.. Mutta päädyin sitten tekemään nokan oranssista sokerirakeesta ja nokan reunat lakritsimatosta leikatuista siivuista ja simät salmiakkipastilleista. Ja tattatadaaaaa:



Loppujen lopuksi tästä tuli ihan hyvä kakku, näin niinku ensikertalaisen kätösistä! Tokihan tämä oli aivan uskomattoman älyttömän makia, massasta ja siitä hirmuisesta tomusokerimäärästä johtuen!!


Toukokuussa nuorempi poikani täytti kaksi vuotta. Edellisestä haastavasta kakkukokeilusta huolimatta, halusin sitä sokerimassaa vielä kokeilla.. Eihän se voi niiiin vaikeeta olla... Tällä kertaa en sitten värjännyt yhtäään mitään, vaan ostin ajoissa värillisiä massoja. Ja kyllä oli nyt helppo käsitellä massaa! Toki kuva-aihekin oli hieman helpompi, kuin edellisessä :D


Tämän kakun jälkeen päätin, että tuollaista kokonaan sokerimassalla kuorrutettua kakkua en taida enää tehdä, koska aivan liian makeita näistä tulee... Mutta jotain koristeluita toki voisin sokerimassasta vielä joskus tehdä..

Sen pituinen se kakkukokeilu :D :D :D



Tunnelmallisia syysiltoja kaikille!!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kuulumisia

Taas on ollut pieni blogitauko, jotenki ollu niin tuota muuta puuhaa :) No nyt sitten korjataan tilanne! :)

Viime viikolla kävin oikeen ulkomailla, nimittäin Haaparannassa, ja luonnollisesti IKEAssa :) Ja sieltä kuulkaa löyty tämmönen laiskan tilkkuilija unelma:

Valmiita tilkkupaloja :D ostin pari pakettia! Hihiii, saapa nähdä mitä näsitä syntyykään?!



Maanantaina kävi ihania vieraita, Ystävä ammattikouluajoilta ja hänen pieni poikansa. Pakkohan se oli siis vähän leipasta tämmöisen vierailun kunniaksi:


Mamman marjapiirakkaa :) Erittäin onnistunut leipomus! Herkkua!



Tänään sitten koin jotain sellaista mitä en arvannut kokevani.... Poikani (4w) halusi opetella virkkaamaan!! No eihän siinä muutaku koukku Pojalle käteen, ja opettelemaan. Langan pysyminen sormissa oli haastavaa, joten Poika sitten luovutti virkkaamisen suhteen.. Mutta kova oli into Pojalla ompelemaan oppia, joten jotain piti keksiä.. Siispä :


Piirsin paperille kuvan, tein ääriviivojen päälle reikiä, ja kas, ompelustehtävä onkin valmis! Kaikki varmaan on joskus tehnyt näitä "pahviompeluksia", mitä kaupassa myydään.. tai ainaki joskus myytiin... :)

Hyvin poika oppi ja osasi!


Lankaki meni neulansilmästä läpi oikein mallikaasti.. Harmi kun ei tullut otettua kuvaa lopputuloksesta, mutta hieno se joka tapauksessa oli! Nyt on sitten Pojalle sytytetty ompelukipinä :D :D



Tässä vielä ne Bambulangat, mitä ostin joku aika sitten sieltä meidän paikallisesta käsityöliikkeestä!




Mukavia talvipäiviä kaikille!!!
 (täällä tosin sataa nyt vettä., niin kaunista on ollutkin pari päivää...)



maanantai 18. marraskuuta 2013

Leipomuksia ja neulomuksia

Tänään ollaankin Poikien kanssa saatu paljon aikaiseksi, vaikka nukuttiinki puoli yhdeksään, mikä on ERITTÄIN harvinaista! 

Käytiin tuolla Kylillä pyörähtämässä. Kirjastossa ja kaupassa. Kävin myös ekaa kertaa paikallisessa käsityöliikkeessä (joo, kohta kolme vuotta asuttu täällä, enkä oo ennen saanu aikaseksi käydä). Pikkuinen kauppa täynnä lankoja.. Ei minusta mikään kovin erikoinen valikoima, mutta ihan kiva kuitenkin. Ja pakkohan sieltä oli jotain ostaakin, kun niin vaivalla sinne Poikien kanssa ahtauduttiin kera rattaiden.. Siispä mukaan tarttui neljä kerää Bambulankaa.. ihanan värisiä.. Ei nyt tullu kuvattua niitä, mutta ehkä toisella kertaa!

Kotiin kun tultiin, alettiin Pojan kanssa leipomaan pipareita, kun Pikku.Ukko oltiin saatu unille. Siis nyt on maailman kirjat NIIIIIN sekasi ku voi vaan olla... MINÄ leivon MARRASKUUSSA jo PIPAREITA!?!? Mitä ihmettä?!?!? Kai se on se joulumieli, mikä saa aikaan tämmöisiä hullutuksia :D Hihiii... En sentään itse tehnyt taikinaa, vaan ihan kaupan pakastealtaasta se napattiin mukaan!

Lisäksi leivoin Kinkkujuustosarvia, ne tosin omatekoseen taikinaan.. Mikä lie mielenhäiriö sekin.. Ois ollu kyllä paljon helpompaa nekin valmiista taikinasta tehdä.. :D Mutta tulipahan tehtyä! :) :)


Toissa iltana aloin neulomaan Pikku.Ukolle sopivampia lapasia, kun ne virkatut eivät oikein istuneet pikkukätösiin. Nämä neulottu Puro-langasta. Tykkään niiin näiden väristä!!




Mukavaa alkuviikkoa kaikille!!!

************************

MUISTAKAA OSALLISTUA ARVONTAAN, VIELÄ TÄMÄ PÄIVÄ AIKAA!!


*****************************




sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntaipäivän puuhia!

Hyvää isänpäivää kaikille isille (tosin eipä taida yhtää isiä olla lukemassa tätä blogia :D ) 

Eilen illalla pojan kanssa leivottiin Miehelle tiikerikakkua, isänpäivän kunniaksi. Hän on SUURI tiikerikakun ystävä! Mitäpä sitä muutakaan ihanien lasteni ihanalle isälle tekisikään kun lemppariherkkua! :)

Netistä otin jonku ohjeen, ja alettiin leipomaan. En sitten tullut ajatelleeksi, että ohje oli tarkoittettu semmoiseen "perinteiseen" kuivakakkuvuokaan.. Minulla kun on sellainen "peruskakkuvuoka" johon saa semmosen "kuivakakkulisäosan" laitettua.. No taikinaa ei siis ollut ihan riittävästi, mutta kyllä siitä kakku aikaiseksi saatiin :) Ja makuhan se kaiketi on pääasia?!


Tämä oli oikeestaan paremman näköinen näin, kun sitä ei oltu kumottu. Nimittäin se puoli, joka normaalisti tulisi ylöspäin, oli ihan tasainen, ja näytti oikeestaan aika rumalta.. Joten jätettiin se tasainen puoli alaspäin, ja tämä rosoisempi puoli ylöspäin... :) Kakun alla Ikeasta ostettu monikäyttöinen kakunalunen! (Ei siis enää sitä ongelmaa, että paperinen alunen lähtisi kakun mukaan, ja pahimmassa tapauksessa joutuisi jonkun suuhun saakka..)

Täällä meillä on satanut koko päivän vettä.. Mutta kävin kuitenkin vähän ulkona, kun sinne oli joka tapauksessa mentävä, kun piti autotallista siirtää tavaraa varastoon, että autokin mahtuu talliin talvella...  Tässäpä sitten vähän tunnelmia  :)



Mieheni suosiollisella avustuksella vanha suihkutanko sai uuden elämän lyhtyjen kannattelijana (tämä asennettu jo jokin aika sitten) Näyttää paremmalta hämärämmällä :) 


Puuhasteluani seurasi toinen meidän "lemmikeistä".. Tällä on myös lajitoveri, mutta hän taisi olla naapurin puolella ravintoa keräämässä, kun ei nyt näkynyt meidän pihalla :) Ja tämä oikein uskalsi poseerata tovin mulle, vaikka olin ihan parin metrin päässä :)


Oravan tarkkailun alaisena syntyi tälläinen sammalkranssi. Kosotätihän on oikein mestari näissä hommissa, ja häneltä sainkin alunperin innostuksen kokeilla tätä. Pohjaksi tein pihjalanoksista kranssin, ja päälle sammalta rautalangalla kiinnitettynä.. Ois tullu hienompi, jos ei ois ollu tuo sammal niin roskaista.. Mutta aika kiva tästä tuli. :) 

Me ollaanki nyt sitten Poikasten kanssa IHAN LOMALLA! Ilmat ei nähtävästi suosi lomailuamme, mutta samapa tuo, lomaillaan säästä huolimatta! :) 


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

*****Toivottavasti sitä valkeaa sataisi pian maahan asti****** 




torstai 6. kesäkuuta 2013

Synttäriherkkuja

Sunnuntaina vietettiin Vauvan 1-vuotissynttärit! Ja helteestä huolimatta sain leivottua :) Ja tällä kertaa olin aika tyytyväinen saavutuksiin :)

Lada-kakku
Peruskakkupohja, vadelmahilloa, Mansikkarahkaa ja -kermaa. Kakun maku sinänsä ihan perus, mutta muotoiluun olen erittäin tyytyväinen!



 Savuporojuustokakku
Tähän sain idean työkaverilta! Savuporo- ja maustamatonta tuorejuustoa, pohjalla ruisvuokaleipää.



Suklaamuffinit
Näihin löysin ihanat vuoat Cals Olhsonilta


Ja vielä Vauvan synttäriruusu




Tämän kummosempia käsitöitä en ole nyt saanut aikaiseksi.. Kesälomaa odotellessa ;)

Mutta on se ihanaa, kun on ollut KESÄ!!! Toivottavasti jatkuu vielä tovin!!!


Kesäistä viikonloppua kaikille!!



Niin, ja tässä ohjetta siihen "Kukkatorniin"

 http://pinterest.com/pin/72268768993191766/