Pöllöt

Pöllöt
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha ja Puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha ja Puutarha. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ommeltu, maalattu, virkattu!

Taas on ollut taukoa bloggaushommista.. En ole oikein ehtinyt lukeakaan muiden blogeja... Viime kuukausina on sattunut ja tapahtunut monenlaista, mutta jotain on saatu aikaiseksikin.. Tässäpä pikainen päivitys.

Tämä pussukka valmistui aikaa sitten, tummanharmaasta trikoosta, pitsiverhonpalasta ja turkoosista vetoketjusta kasattu :D kaikki osaset löytyneet kirpparilta. Hieman on muhkurainen kuva, ku pussukan sisälle laitoin lankakeriä, että vähän pysyisi pystyssä tuo. 


Ukkokulta rakensi minulle uuden kukkapenkin, jonka sitten ihan ite maalasin. Jotain kukkasiakin sinne on jo päätynyt!






OmaKoppa-kirjan inspiroimana virkkasin tälläinen liivin:


Tässä eri muunnoksia siitä, kuinka tuon etupuolen voi laittaa "kiinni":






Tämmöistä tällä kertaa! Toivottavasti aikaa tähän bloggailuun löytyisi jatkossa vähän paremmin, kun on arki alkanut asettumaan..

Mukavaa kesäkuun alkua kaikille!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Timangihullaannus

Aikaisemmassa postauksessani valittelin väsyä ja synkkyyttä. Viime viikonloppuna oli kuitenkin ihan eri fiilis!! Oli vapaa viikonloppu ja lauantai oli aivan ihana pakkaspäivä! Niin nättiä!!! Pakkashuurretta oli joka paikassa ja siihen kun aurinko paisteli, niin ihan kuin timanttimeren keskellä oisi ollut!! (siitä tuo otsikko :D )

Hullaannuin täysin siis jääkidetimanteista ja innostuin niitä kuvaamaan.. Kännykameralla ei tosin oikein saanut täydellisiä otoksia otettua.. Mutta te kaikki tiiätte, miltä ne jäätimantit näyttää kimmeltäessään!!!










Kimmeltäviä pakkaspäiviä!!!!

Ps. olen saanut yhden keskeneräisen työn valmiiksi..aloitin sen jo kesällä, että olihan tuo jo aikakin.. Mutta siitä kuva myöhemmin :)
Pps. niin ja olen tässä opettelemassa uutta aluevaltausta neulomisen saralla... siitäkin lisää myöhemmin..

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Varpaiden lämmikkeeksi

Vanhemmalle Pojalle tuli siis hieman kiirus kutoa uudet villasukat, kun uusi inspiraatio vaati päästä toteutumaan! Sukat olen saanut pääteltyä, ei niistä mitkään kovin hienot tullu, mutta eipä niitä siellä kenkien sisässä kukaan ole kattomassakaan! :)



Ja se uuden inspiraation tuotos toivottavasti valmistuu pian... 


Muutamien kylmien öiden jälkeenkin osa kukkapenkistä näyttää vielä tältä:

Ja tässä ehdottomasti tämän kesän suosikkini, sipulista kasvatettu Daalia.. Harmi vaan, että kukkiminen tapahtui loppukesästä vasta, ja kylmät yöt vei kukan mennessään.. Mutta oli tätä ihana katsella!



Niin se vaan syyskuukin salakavalasti hiipi kohti loppuaan... 

Leppoisia syysiltoja!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syysmyrskyn syövereissä

Niin se vaan lunta täälläkin päivän ajan hiljalleen tiputteli, ei tosin maahan asti jäänyt! 

Viima ja hieman karhea kurkku (eli ääntä ei ole kunnolla lähtenyt muutamaan päivään) ovat tehneet tämän näyn hyvin tutuksi viime päivinä:




Kuumaa teetä on tullut juotua niin paljon, että Pepsi Maxin juonti on jäänyt huomattavan vähiin (mullahan siis virtaa suonissaki Pepsiä, niin kova käyttäjä olen ;) )   :D 
 Minusta on aivan ihania nuo muumiteet, jo pelkkä teepussin kääreen näkeminen piristää! Viimeaikoina on se Muumimamman voimajuoma tullut tarpeeseen! :)

Myös lapsukaisten varpaiden suojaus viimalta on alkanut. Tässä nuorimmaisen pikkuherran sukkaset:

Tarkotus oli tehdä mahdollisimman yksinkertaset ja yksväriset, että tulee valmista mahdollisimman nopeaa, mutta en mitenkään voinut olla laittamatta raitoja.. Pitihän sitä jotain keksiä kuitenkin.. Ehkä minä vielä joskus yksväriset sukatkin saan tehtyä :) 
Vanhemman pikkuherran sukat tuli kanssa tehtyä melko vauhdilla (ja sen ne on kyllä näkösetki), kun nuita edellisiä sukkia päätellessä bongasin niiiin ihanan virkkausidean, että mahdollisimman äkkiä sitä pitää päästä kokeilemaan. Pakko oli kuitenkin ensin ne villasukat tehdä, pitäähän se joku tärkeysjärjestys olla näissäkin hommissa :D Nämä sukat odottelevat vielä päättelyä.. Ja sitten pääsen virkkaamaan!!! :)

Tuossa kun nojatuolissa istuskelen ja neulon niin samalla tulee kateltua tätä:
Nuorimmainen pikkuherra oli ihana, kun ihmeissään välkehtivää tulta katseli. Tuumasi siinä, että "Äiti, mikki valo läpyttää?" Ihmettelin siinä tovin, kunnes tajusin, että poika sitä ihmetteli, että miksi se valo räpsyttää, valojen räpsyttely kun on kiellettyä hommaa tässä huushollissa :D 

Männä viikolla tuli pikkuherrojen kanssa myös nautiskeltua aurinkoisista syyskeleistä, ja innostuimme siinä sitten "vanhoja muistelemaan" ja tulos oli tämä:

Äiti koitti lapsilleen näyttää minkälaisilla käpylehmillä sitä on ennen leikitty (minä en siis oo leikkiny.. oma äitini on ehkä tainnut vielä kuitenkin leikkiä)! :D Oli muuten yllättävän hankala kasata tuommonen... eikä me siitä kyllä kovin kestävää saatu!! :)

Yksi ruusukin oli vielä viime viikolla nupullaan




Mukavia syyspäiviä kaikille!!!



torstai 11. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa....taas...

Heipä hei!!

Melkein vuoden tauko kirjoittelussa ollut... Nyt taas tuntuu, että on jo pakko päästä vähän bloggailemaan, jospa sitä nyt aikaa löytyisi vähän enemmän, kun Poikasetkin ovat vähän isompia <3


Tässäpä muutamia kuvia kesän ajalta...

Uusi kukkapenkki tuli laitettua

Merenrannalta Poika löysi aarteita (ei tainnut olla tuon 
"meidän meren" omia simpukoita :D )

Viinipullokynttilälyhty ja maitotonkka kukkapenkissä

Retiisisato oli pirtsakka

Kävimme Pudasjärvellä Syötteellä, ja siellä eräällä nuotiopaikalla oli 
tälläinen elämän viisaus

Täksi kesäksi laitoin uudet mansikantaimet, ja kesän mittaan saatiinkin
suut makeaksi. Hommasin myös pienen kasvihuoneen(-hyllyn) ja siinä 
kasvoi kyllä isoja ja yllättävän hyviä kurkkuja!

 Kasvihuoneen tomaatit jäikin vaatimattomiksi.. Yksi ainoa tomaatti kasvoi
(mutta olihan se hyvän makuinen!)

Olen myös saanut kunnian olla Veljen tytön KUMMITÄTI <3
Ja tässä Tätin Murulle ekat tennarit :)

Kesällä tuli myös harrastettua tuunausta... Vanha pihapöytä sai uuden elämän!



Tässäpä hieman päivitystä meidän touhuista!!!  

Mukavaa TorstaiPäivää kaikille, minä tästä suuntaan kohta työmaalle :)

_Purppis_

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kaik jääp keske

Taas on ollut bloggailussa taukoa, mutta tällä kertaa olen kuitenkin saanut tauon aikana jotain aikaseksikin :D

Meillä on pihalla rajallinen määrä tuota sähköä, joten piti kehitellä tämmönen "jouluvalojenpidike" että sais kivasti jouluvalot esille :

Tästä tuli näin päivänvalossa katottuna niin ruma, että on jo melkeen kaunis :D Eli siis ronskisti vaan otin sahan kätöseen ja lähin pihapihlajasta oksia kaatamaan :D Rautalangalla sidoin ne sitten yhteen. Hämärällä/pimeässä tämä on oikeesti TOSI nätti, mutta muutenhan tuo on kyllä melkoinen ilmestys! :D :D Onneks nyt on niin vähän valosta aikaa, että ei niin haittaa :D :D :D

Muutakin olen koittanut saada valmiiksi.. Aloin tekemään liinaa Facebookin kautta löytämäni ohjeen perusteella.. No siitä tihrustamisesta ei sitten tullut mitään, joten kesken jäi... Kokeilin "omasta päästä -mallia", mutta eipä siitäkään mitään tullut... Ois kiva jollekin joulupakettiin tehdä liina, mutta en oikein mitään kivaa mallia/ideaa ole sen koommin sitten saanut...

Sitten aloin virkkaamaan "lumihiutaleita", että josko niistä sais liinan koottua.. No jotenki se virkkauslanka ja mun koukku eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä, ja kahteen hiutaleeseen se jäi.. Että ei niistä ihan liinaa saa.. Kovetan varmaankin ne ja laitan kuuseen roikkumaan :D

Patalappujakin olen tekassut parikappeletta... Mutta arvatkaapa huviksenne... PÄÄTTELYT on kesken :D 

Sitten iski ompeluinnostus... Aloin  laukkua tekemään... Hehee, olkahihna tuottaa onkelmaa, ei ideaa.. Joten kesken sekin!!! :D

Noh, viime yönä sitte hoksasin, että kokeilen tuossa taannoin synttärilahjaksi ostamaani FIMO-massaa! Kivaa näperreltävää, mutta tosi ärsyttävää, että massoista tarttuu helposti väri, vaikka käsittelin värejä vaaleimmasta tummimpaan, ja pesin käsiäkin tämän tästä.. NOh tässä tulos, ei tosin valmista vielä, mutta tämmöinen vaihekuva kuitenkin:

Ehkä harjoitus tekee tässäkin ainakin melkein mestarin :D Yöllä siis nämä "leivoin" mutta paistamisen jätin suosiolla täksi aamupäiväksi :D Näistä on tarkoitus tulla koruja, avaimenperiä yms. :) Aika näyttää!

No sitten yksi valmistunut työ:


Tiskirätti Bambulangasta... Tämä ois ollu niiin nätti, mutta tuo kahdella langalla tehty reunustus pilaa tämän.. Mutta pakko oli jotenki saada langat pääteltyä piiloon.. jotenki tuntui vaikealta alkaa niitä ompelemaan tuonne sisään.. Tämän oli tarkoitus mennä joulupakettiin, mutta ei tämän näköisenä kylläkään... Ehkä puran tuon reunan, ja tunnollisesti ompelen langan päät tuonne sisään.. jospa se jotenkin huomaamattomasti onnistuis.... Että ehkä tämäkin on sitten vielä kesken.... :D


Tämmöistä tällä erää!! :) 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntaipäivän puuhia!

Hyvää isänpäivää kaikille isille (tosin eipä taida yhtää isiä olla lukemassa tätä blogia :D ) 

Eilen illalla pojan kanssa leivottiin Miehelle tiikerikakkua, isänpäivän kunniaksi. Hän on SUURI tiikerikakun ystävä! Mitäpä sitä muutakaan ihanien lasteni ihanalle isälle tekisikään kun lemppariherkkua! :)

Netistä otin jonku ohjeen, ja alettiin leipomaan. En sitten tullut ajatelleeksi, että ohje oli tarkoittettu semmoiseen "perinteiseen" kuivakakkuvuokaan.. Minulla kun on sellainen "peruskakkuvuoka" johon saa semmosen "kuivakakkulisäosan" laitettua.. No taikinaa ei siis ollut ihan riittävästi, mutta kyllä siitä kakku aikaiseksi saatiin :) Ja makuhan se kaiketi on pääasia?!


Tämä oli oikeestaan paremman näköinen näin, kun sitä ei oltu kumottu. Nimittäin se puoli, joka normaalisti tulisi ylöspäin, oli ihan tasainen, ja näytti oikeestaan aika rumalta.. Joten jätettiin se tasainen puoli alaspäin, ja tämä rosoisempi puoli ylöspäin... :) Kakun alla Ikeasta ostettu monikäyttöinen kakunalunen! (Ei siis enää sitä ongelmaa, että paperinen alunen lähtisi kakun mukaan, ja pahimmassa tapauksessa joutuisi jonkun suuhun saakka..)

Täällä meillä on satanut koko päivän vettä.. Mutta kävin kuitenkin vähän ulkona, kun sinne oli joka tapauksessa mentävä, kun piti autotallista siirtää tavaraa varastoon, että autokin mahtuu talliin talvella...  Tässäpä sitten vähän tunnelmia  :)



Mieheni suosiollisella avustuksella vanha suihkutanko sai uuden elämän lyhtyjen kannattelijana (tämä asennettu jo jokin aika sitten) Näyttää paremmalta hämärämmällä :) 


Puuhasteluani seurasi toinen meidän "lemmikeistä".. Tällä on myös lajitoveri, mutta hän taisi olla naapurin puolella ravintoa keräämässä, kun ei nyt näkynyt meidän pihalla :) Ja tämä oikein uskalsi poseerata tovin mulle, vaikka olin ihan parin metrin päässä :)


Oravan tarkkailun alaisena syntyi tälläinen sammalkranssi. Kosotätihän on oikein mestari näissä hommissa, ja häneltä sainkin alunperin innostuksen kokeilla tätä. Pohjaksi tein pihjalanoksista kranssin, ja päälle sammalta rautalangalla kiinnitettynä.. Ois tullu hienompi, jos ei ois ollu tuo sammal niin roskaista.. Mutta aika kiva tästä tuli. :) 

Me ollaanki nyt sitten Poikasten kanssa IHAN LOMALLA! Ilmat ei nähtävästi suosi lomailuamme, mutta samapa tuo, lomaillaan säästä huolimatta! :) 


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

*****Toivottavasti sitä valkeaa sataisi pian maahan asti****** 




torstai 30. toukokuuta 2013

Kesäkukkia!

Olen minä sentään JOTAIN saanut aikaiseksi, KESÄKUKKIA <3 




 Tämän idean olen napannut Pinterestistä, ei kyllä yhtä hieno kuin siellä, mutta ompahan kuitenkin :)



Ja sitten kysymys: Osaako joku sanoa MIKÄ tämä puu(?) on?
Minustä tämä näyttää pajulta, mutta ei tähän mitään pajunkissoja kyllä tullut.. Kasvaa kohtuu nopsaa... Haluaisin tästä ehkä eroon, mutta en ole vielä uskaltanut ryhtyä toimenpiteisiin, jos tämä sattuukin olevaan jokin "arvokkaampi" kasvi... Olen ikuisesti kiitollinen jos joku osaa auttaa!!!!!

Ja vielä loppuun pyykkien ripustamisen virallinen valvoja:



Sunnuntaina vietetään Vauvan synttärijuhlia, ja sitä varten ois yhtä ja toista tekemistä.. Mutta miten sitä malttaa sisällä tehdä yhtään mitään (varsinkaan siivota) kun kesä on pihalla mahtavimmillaan.. Suomen kesästä kun ei koskaan tiedä, niin minulla ainakin on koko ajan pelko, että seuraavat ihanat kelit on vasta ens kesänä.. Ja siksi olenkin koittanut nauttia tuosta lämmöstä pihalla mahdollisimman paljon... No, onneksi sunnuntaihin on vielä aikaa.. :)


Aurinkoista ja lämpöistä viikon jatkoa kaikille!