Pöllöt

Pöllöt

lauantai 26. lokakuuta 2013

Halloween-Sukat

NO niin, vihdoin sain Pojan villasukatkin pääteltyä! Sukkia kutoessa valmistauduin henkisesti tulevaan päättelyurakkaan, mutta olihan niitä langan päitä kyllä jokunen liikaa :D Mutta päätelty on kuitenkin!

Pääkalloteemansa vuoksi sukat saivat nimen Halloween-Sukat! Ja tiedoksi, värit on tarkoituksella sitten "päinvastoin"! :D 



Sukkien omistaja on luonnollisesti tähän aikaan yöstä nukkumassa, joten ei nyt päässyt malliksi. Tungin sukkiin kangasta, jotta pysyvät suunnilleen muodossaan kuvauksen ajan! :D Lankana Ruskeaa, Limeä ja Oranssia 7Veljestä. Värit ei näytä kuvissa samalta mitä luonnossa. Ensin ajattelin, että tuleekohan näistä liian hurja väriyhdistelmä, mutta minä kyllä tykkkään! Pääkallon hahmottelin ruutupaperille, ja sitten sen mukaan kudoin sen sukkaan. 

Poikakin tuntui olevan mielissään pääkallosukista.. Ihmetteli tosin, miksi pääkallot ovat erivärisiä :D

Että eipä muuta kuin talvikelejä odotellessa.. Minäkin kävin ostamassa tänään uudet talvikengät, entisistä menikin jo vesi sisään... :)


Mukavaa viikon viimeistä päivää kaikille!!!



tiistai 22. lokakuuta 2013

Minähän en mikään "jouluhullu" ole..

...mutta lähes tulkoon pikkuisen mahdollisesti saatoin hullaantua hetkeksi lähitavaratalomme jouluaskarteluosastolla... Tarkoitus oli kyllä etsiä KummiPojalle synttärilahjaa, mutta eksyimpä sitten tuonne askartelupuolellekin ;)

Ja ne löydöt oli tässä:


Etenkin nuo "Paperilajiltelmat" oli se hullaannuttavin osuus!!! Siis aivan ihania askartelupapereita!! Toinen erityisesti jouluun liittyvä, ja toinen semmonen "yleinen"!!! Pakettien kannessa on kuvat, millaisia papereita ne sisältää, jos joku nyt saa tuosta kuvasta tihrustettua!!! Nuo loput jutut tuli vähän niinku ylimääräsenä mukaan sitten :D 

Mutta nuo paperit... Aaaah, miten ihania!!! Ja pakkohan niistä oli heti muutama kortti tehdä... Ja pakko sanoa... Näihin kortteihin minäkin olen tyytyväinen!!!! 




*Nämä neljä ylintä korttia... Näiden kaltainen on se minun sisäinen joulutunnelma, jota koittaa aina tavoitella.. Lasten kanssa tuo rauha on ehkä hieman toiveajattelua sen kaiken hulinan keskellä, mutta ehkä sitten joskus.. Nyt nautitaan siitä hulinasta, kun sitä kerran on! <3 *



Eikä nuo Paperiarkit maksaneet edes kovin paljoa.. Ja nuo tarratkin,.. Melkeimpä niin, että Tiimarista ostaa yhden "hyvää joulua-ääriviivatarrapaketin" siihen hintaan mitä nyt ostin nuo kaksi erilaista tarra-arkkia.. Ja tuossa yhdessä arkissa on aika monta tarraa!!! Olen niin onnellinen kerrankin hyvistä löydöistä!!!! (Kummipojan lahjan suhteen en ole läheskään niin tyytyväinen, mutta löytyi jotain sentään!) 


Ne Pojan villasukatkin on jo siinä pisteessä, että ne on eilisestä asti odotellut päättelemistä... Tänään hullaannuin niin nuista korttihommeleista, että päättelyt jäi kyllä toiseen kertaan!! :) 

Huomenna viikkokin on jo taas puolessa.... 

Kiitos taasen teille kaikille ihanille lukijoille, toivottelen teille oikein luovaa loppuviikkoa!!!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Nätti ku tiskirätti

Villasukkien välissä tehty virkkuuprojekti oli siis tiskirätti! :) Luutu on tehty hyväksi koetusta Bambulangasta. Tämän mallin bongasin siitä Patalappuja ala Carte -kirjasta. Minullahan oli se kirja lainassakin joskus, mutta yhtään en tainnut ehtiä sen ohjeilla tekemään. Tästäkin mallista luin vain pätkän alkua.. Ja totesin vissiin, että liian hankala tai jotain... Mieleen se kuitenkin jäi kummittelemaan... Eipä siinä sitten muuta kuin kokeilemaan yrityksen ja erehdyksen kautta, onnistuuko tehdä edes suunnilleen sen mallin mukainen kappale...


Mä oon niiiiiin onnellinen ja tyytyväinen ku osasin!!!!! En mene takuuseen, että on samanlainen kuin siinä kirjassa, mutta sinne päin!!! Ja tämä oli ihanan nopea ja helppo tehdä, vaikka oli ohkanen lanka!!! Jeee!

On ollut kiva viikonloppu, Miehen Sisko, eli Poikien Täti on ollut kylässä. Ja Pojalla on ollut lystiä, kun on ollut leikkikaveri! Toki Pikku.Ukkokin on nauttinut kun on ollut yksi kirjanlukija lisää!!! Ja minä olen saanut kutoa ennemmän kuin mihin normiolosuhteissa pystyisin!!! Siispä Pojankin villasukat on yhtä kärkikavennusta vaille valmiit.. Niin ja päättelyjä tietenki... :)

Oma olokin alkaa olla jo aika hyvä! Vielä pitäis vähän aikaa malttaa ottaa iisisti...


Mukavaa Viikon alkua kaikille!!!!


lauantai 19. lokakuuta 2013

Saikkusukkia

Piti jo ajat sitte aloittaa tämän syksyn villasukkaurakka, mutta ei iskenyt inspiraatio.. Nyt sitten kun on joutunut saikkuilemaan, olen muutamana päivänä innostunut sukkia kutomaan. 

Idea näihin sukkiin on saanut kipinänsä mm. Silmukat ristissä -blogista ja siitä kun näin "vauvakoossa" näitä sukkia jossain Facebookin kirppisryhmässä. Mitään suoraa ohjetta minulla ei näihin sukkiin ollut, vilkaisin suuntaa antavasti kuvia, ja sitten vain omasta päästä toteutin. 

Sen verran innostuin ekan sukkaparin kohdalla, että niistä tuli liian isot Pikku.Ukolle, ja Pojalle ne sitten oli liian pienet, mutta onpahan ensi talvea valmiina odottelemassa. 

Kutsun näitä Jussi-sukiksi :)
.
Pakkohan se kuitenki oli tehdä Pikku.Ukolle myös sopivat sukat:



Näissä lankana Harmaa ja Sininen 7Veljestä, puikkojen koosta en ole ihan varma, mutta olisi saanut olla ehkä pikkusen ohkasempi.. Mutta ihan kohtuu tyytyväinen näihin olen.. 

Nyt on vuorostaan virkkuukoukku päässyt työn touhuun.. Pojalle kyllä vielä pitäisi villasukat tehdä, mutta jos tähän väliin kuitenkin tuo yks virkkaus... Ai niin, se Pikku.Ukon lapasten peukku.. No, se on vieläkin tekemättä.... Ehkä se ennen kovempia pakkasia valmistuu :D


Aamuyöllä oli satanut meillekin lunta pikkuisen.. Pojat oli mielissään ulkona heti aamusta!!! Mukavaa viikonloppua teille kaikille!! 

Pitäkää varpaat lämpimänä!!

torstai 17. lokakuuta 2013

Terveisiä sairastuvalta

Taas on ollut taukoa bloggailussa... Tällä kertaa syynä on se, että menin ja sairastuin sitten KEUHKOKUUMEESEEN! Ihan kamala tauti... Meinasin joutua vuodeosastolle suonensisäiseen antibioottihoitoon, mutta onneksi oli kuitenkin mahdollisuus käydä kotoa pitäen.. Siispä viime viikko meni siihen, että kolme kertaa päivässä hurruuttelin tuonne TK:hon lääkitykselle... 

Nyt tilanne on jo vähän parempi, yskä on vielä kova ja antibioottia menee suun kautta, ja vielä on viikon päivät saikkua.. Parina ekana saikkupäivänä jaksoin neuloa sukkia, toinen sukka jäi vähän kesken, sen jälkeen meni voimat, ja nukuin enimmät osat päivästä.. Ehkä tänään jo jaksaisin neuloa sen sukan loppuun..

Mutta jotain mukavaakin on sattunut tässä sairastelun lomassa!!! Ihanainen ystäväni vinkkasi minulle, että olen voittanut arvonnassa (kun en siis ollut jaksanut blogijuttuihin sairaana perehtyä)!! Siis se heijastinarvonta mikä oli täällä.  Ja heijastin on kyllä niin ihana:
KIITOS arvonnan järjestäjälle ja palkintojen antajalle!!!!!

Laitetaan nyt sitten vähän kuvaa vielä MIEHEN tekemästä (mutta MINUN ideoimasta) "tuunauksesta"

Meillä oli siis eteisessä lasten naulakkona tälläinen:
Meni hermo, kun nuissa pikku nupikoissa ei pysynyt vaatteet, etenkään kun niitä nyt sattuu olemaan enemmän kuin nuita nupikoita... Ikeasta olen haaveillu ostavani tähän sellaisen kivan naulakon, mutta jo kolme kertaa olen joutunut pettymään, kun sitä ei ole ollut saatavilla.. Siispä vinkkasin Miehelle, että mites jos hän rakentaisi uuden naulakon eteiseen... 
Tadaaa!!! Saunaremontin jäljiltä jäänyt tuppeensahattu lauta ja Miehen jostain remonttikohteesta pelastamat koukut! Nyt on järeä naulakko, ja yhteen koukkuun mahtuu nyt useampikin vaatekappale jos tarve vaatii!!!! 

Ei tuo Nalle Puh-naulakko kuitenkaan roskiin joutunut, vaan koristaa nyt Pojan huoneen seinää, ja hän ripustelee siihen milloin mitäkin hoksaa! :) Eli kaikki voittivat!!! :)


Leppoisaa loppuviikkoa kaikille!!! 

Aamulla satoi jokunen lumihiutale, ilmeisesti yöllä on tänne meidän korkeusille tulossa sitten ihan kunnon pyry... Talvi tulee!!! :)