Pöllöt

Pöllöt

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulumuistelot

No niin, Joulu oli ja meni. Ja niinhän siinä kävi, että joulunaluskiirus iski minullekin, vaikka kaikki olennainen oli valmiina.. Mutta kun sitä saa jonku ajatuksen, niin siitä ei hevillä luovu.. Niinpä se minäkin viimeseen asti niitä omatekosia lahjoja koitin väkerrellä, vaikka ei ois ollu mikään pakko.. Lahjojen teko ei mennyt niinkuin Strömsössä, mutta melko tyydyttävään lopputulokseen pääsin! :) 
Mutta laitetaampa tähän nyt alkuun kuitenkin vielä loput Joulukalenterin luukut:








Kosotädin innoittamana lähdin tutkimaan Facebookin ihmeellistä askarteluryhmämaailmaa, ja sieltä sain idean näihin suodatinpussiaskarteluihin. Näistä taisi tulla tän joulun hitti, niiden suolakippojen lisäksi. Tässä minun versio suodatinpussiruusukranssista:


Toisen kranssin tein äidilleni synttärilahjaksi. Lisäksi muutaman suodatinpussiruusukoristeen laitoin joulupaketteihin:


Ensimmäistä kertaa elämässä ruvettiin piparkakkutalon rakennushommiinkin! Ja kuten arvata saattaa, ei sekään ihan putkeen mennyt, mutta kun sopivasta kuvakulmasta katsoo, tuli meidän piparimökistä oikein onnistunut ;)



Aatonaattona lähdettiin sitten kohti Mummoloita. Kotoa kun lähdettiin pakkasta oli -6 astetta, mummolaan kun päästiin pakkasta oli jo -20astetta! Hyrr. Mutta maisemat oli todella kauniita!


Aaton aikana pakkanen lähenteli jo -30astetta!!

Laitan tähän vielä kuvan Joulupukkikynttilöistä, jotka ovat olleet lapsuudesta asti koristuksena meillä kotikotona! Vuosien saatossa on hieman kolhuja tullut, mutta vielä nämä porskuttaa!




Vielä pari päivää töitä ja sitten päästään aloittelemaan uusi vuosi useammalla vapaapäivällä! Ihanaa! 


Oikein onnekasta uutta vuotta kaikille!

1 kommentti:

  1. Upeita nuo suodatinpussiruusut, ne sopii niin moneen juttuun koristeeksi, tuollasta kranssia olen haaveillu, mutta vielä on tekemättä.
    Ihan hyvältähän tuo piparitalo näyttää, ja makuhan siinä on se pääasia:)
    Oikein onnellista uutta vuotta siulle ja perheellesi.

    VastaaPoista