Pöllöt

Pöllöt

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Uusi ihana ystävä

Viikonloppu oli kerrassaan onnistunut!! Lauantaina mentiin kirpparikierrokselle koko porukka, ja löytöjäkin tehtiin! Vauvalle välikausipuku ja taaperokärry (nämä oli FB-kirpparin kautta) ja ihan taviskirpparilta löytyi Vauvalle t-paitabodeja, Pojalle säärisuojat jalkapalloiluun ja Miehelle kengät EUROLLA!!! 

Siinä kotia kohti ajaessa tulin ajatelleeksi ääneen, että kohta ei sitten ollakaan joka viikonloppu vapaalla, kun on vuorotyö.. Mies siinä sitten muisti, että minun Velipoika tässä joku aika sitten kutsui tuon meidän Pojan yökyläilemään... Siispä puhelinta käteen ja kysymään Velipojalta onko heillä suunnitelmia! Ja niinhän siinä kävi, että sekä Poika että Vauva pääsivät sinne Serkkujensa luo yökyläilemään. Vauva oli ekaa kertaa yökylästelemässä, ja kyllähän se vähän tuntui kummalliselta.. mutta kaikki oli mennyt oikein mainiosti!!


Minä siis sain aikaa tehdä ompeluksia!! Ja tässä niistä se, johon otsikossakin viittaan.. Uusi ihana lämmin ystäväiseni, joka niskajumeja helpottaa!!!  

Harakka on tehnyt hienoja kauratyynyjä, ja niistä minäkin innostuin, ja vihdoin sain tehdyksi. Tein tuommoisen suoran pötkylän, jota saa hieman muotoiltua niskaan sopivaksi. Päivän aikaisemmat ompelut veivät tuota kangasta, joten sitä ei jäänyt enää kuin tuollaisen pötkylän verran! JA pakkohan tuota oli sitten heti testata!! IHANA! Oli pakko mennä nukkumaankin tuon kanssa :) Seuraavaksi pitää varmaan kehitellä sellainen malli, joka kulkee mukana ja lämmittää samalla :) Tyynyn toinen puoli on "suoraviivainen" ja toisella puolella on kaarevaa muotoa!! :) Kangas on löytynyt kaappien kätköistä.

Muista viikonlopun aikaansaannoksista raporttia hieman myöhemmin, kunhan saan viimeiset jutut viimeisteltyä.. 

Niin, ja tehtiinhän me se lasitiiliseinä tuonne kylppäriinkin, mikä jäi sillon remontin aikaan vielä tekemättä.. Siitä kuvaa sitten, kun olen uskaltanut pyyhkiä sen remonttipölyistä ja sormenjäljitä.. Seinä on vielä "Liimauksessa", joten täytyy odotella Mieheltä lupa, ennenkuin menee sorkkimaan sitä seinää.. :)

Mukavaa viikonalkua kaikille!! Meillä vielä "kesäloma" jatkuu.. :)

4 kommenttia:

  1. Mahtava kauratyyny. Lämpö kyllä auttaa ihmeesti jumittuneisiin tai muuten vain kipeisiin paikkoihin. Mulla on itsellä sellainen sähköllä toimiva lämpötyyny.

    VastaaPoista
  2. Kivoja tyynyjä olet tehnyt.
    Kiva kun saitte miehesi kanssa "vapaan viikonlopun". Hyvää tekee vauvallekin tottua muihin ihmisiin.
    Mukavaa loman jatkoa ♥

    VastaaPoista
  3. Mukavaa kun lapsilla on paikka minne voi mennä yökylään.

    Hyvän näköiset kankaat tyynyissä. Tuollainen kauratyyny on tosi hyvä, kylmänä ja kuumana.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun olette saaneet lapset hoitoon... Saatte tekin ihan omaa aikaa. Se on ihanaa =)

    Ja todella mahtavaa että sait vihdoin aikaiseksi oman lämpöisen kaverin =D
    Olen tuon suoran (pitkän) muodon ystävä itsekin.
    Varsinkin sängyn lämmittämistä varten =)
    http://hrkdesign.blogspot.fi/2012/06/kuumat-kivet.html

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista