Pöllöt

Pöllöt

torstai 6. joulukuuta 2012

Pakkanen paukkuuu

Eilen hoksattiin Poikien kanssa, että lähdetäänpä Mummolaan Itsenäisyyspäivän viettoon! Tekastiin aamulla ensin piparitaikina muhimaan, pakattiin auto ja ei muuta kuin menoksi. Mies jäi kotosalle, kun hänellä nuo työt haittaa tämmöisiä äkkinäisiä irtiottoja arjesta!! :) Eilen kun kotoa lähdettiin pakkasta oli -12C, ja kun tultiin Mummolaan (joka on siis reilun sadan kilsan päässä) pakkasta olikin jo -20C. Ja tänään pakkasta on ollut -26C. Toivottavasti huomiseksi vähän lauhtuu, että päästäis ulos. Ja ohops, eilen unohtu kokonaan tämä blogimaailma, kai se johtuu tästä Mummolan ilmastosta ;)

Poika räpsi kuvan eilen kun ajeltiin kohti Mummolaa.
Aika hyvin sattunu maisema kohilleen!!

Tänään ollaan sitten leivottu pipareita. 
 
Ja kyllä, myös Vauva sai osallistua piparien tekoon omalla vauvamaisella tavallaan :D

Eli meidän vauva sekä askartelee, että leipoo ;) Tosin äiti auttaa ihan kädestä pitäen näin aluksi, ainakin askartelussa!! :D 


Kovasti olen muistellut niitä lapsuuden jouluja, mutta niitä lahjoja en ole saanut mieleen. Mutta yhä täältä Mummolasta löytyy jotain, jonka muistan olleen Jouluna esille jo silloin kun olin lapsi.
Nämä pukkikynttilän ovat aikojen saatossa kovia kokeneet, kun kuvastä näkyy. Toisella raukalla ei ole naamaakaan melkein ollenkaan ja toiselta puuttuu varpaat. Näihinhän ei saanut tietenkään ikinä koskea, ja silti niitä piti käydä hiplaamassa.. (ja tiputtamassa lattialle) Ja nyt minun poika tekee samaa... :D

5.päivä Joulukuuta
Lapasia on vielä monta hukassa,
Herkkusuu miettii onko ne sukassa?
Onneksi apuna on poika tarkin,
palkkioksi hän voi saada karkin.
Herkkusuu tykkää pojasta hassusta,
kohta lapasia ei puutu kenenkään tassusta.
Autathan Tonttua tätä,
ethän häntä pulaan jätä.
Pitää olla lapaset joka tontulla,
muuten on aattona suut mutrulla.


Ja voi sitä ihmettä... ainakin yksi lapanen oli joutunut tänne Mummolaan asti!!

6.päivä Joulukuuta
Herkkusuu puraisi itseään huuleen, 
kun kaikki lapaset katosi tuuleen.
Lapasia löytynyt on jo viisi,
apuri kun niitä etsimään kiisi.
Herkkusuulla ei siis ole huolta,
kyllä lapasia etsitään vaikka suolta.
Autathan tonttua tätä,
ethän häntä pulaa jätä.
Pitää olla lapaset joka tontulla,
muuten on aattona suut mutrulla.


****************

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!!!



2 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin !
    Hyvin poika on napannut maisemakuvan.
    On teidän vauva aika poika kun jo leipookin.

    ps. meillä se maalipensseli on heilunut edelleen ja vielä jatkossakin heiluu.

    VastaaPoista
  2. Taas niin hauskoja loruja:)
    On teil tosiaan tomera vauva:) varmasti häbestä tulee askarteleva leipuri:)

    VastaaPoista