Pöllöt

Pöllöt

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joululahjoja

Nyt vihdoin ja viimein minulla on aikaa, ja ennen kaikkea energiaa, keskittyä hetkeksi tähän bloggaamiseen!! Vaikka meillä oli rauhallinen (niin rauhallinen kuin kahden pikku pojan kanssa voi olla) Joulu, silti tuntui, että olen ihan poikki! Ei tarvinut kauaa illalla unta odotella! Eiköhän sitä tuostakin pikku hiljaa toivuta :)

Nyt siis esittelen pari joululahjaa:

Ananaspurkeista joulupurkeiksi. Ajattelin, että tuohon voisi vaikka hyasintin laittaa.. Näitä en maalannut, koska luulen, että minun valkoinen spray-maali on jotenki pilalla, koska paperirulla-askartelujen maalaus epäonnistui.. Siispä tämä on päällystetty servetin valkoisella osalla. Päälle sitten serveteistä jouluisia kuvia. Jännästi tulee tuo peltipurkin "hopea" tuolta läpi. Ihan nätti :) 


Sainhan se minäkin tälläisen aikaiseksi!! Tässä siis yksi ja sama lappunen.. Värit ei tosin näytä siltä mitä ne oikesti on. Pohja oli helppo tehdä pienten alkuvaikeuksien jälkeen, mutta nuiden koristusten kanssa piti vähän ährätä.. Ja virheitähä tuohon tuli, kun siinä lasten läsnäollessa näitä väkersin.. Tämä lappu meni YSTÄVÄLLE. Tein myös äidilleni patalaput samalla tyylillä, tällä kertaa kaksi lappua, mustavalkoisena. Niistä en tosin ehtinyt ottaa kuvaa, kun tein niitä vielä hetki ennen kotikonnuille lähtöä :)

Ennen kuin näitä aloin tekemään, piti minun tehdä jotain vähemmän jouluista. Siispä tein villasukat.. Tosin ne vielä oottelevat tuolla lipaston päällä päättelemistä.. Miten se aina onkin niin vaikeaa?? Viime viikkojen pakkasilla ois ollu tarvetta paksummille villasukille... No jospa viimestään ens talveksi ;)

No niin, nyt saatiin taas tämä bloggailu käyntiin! 

Oikein mukavaa ja ennen kaikkea turvallista uuden vuoden odottelua kaikille!!! 

6 kommenttia:

  1. Oih ihanat patalaput =) itsekkin tein monta kappaletta pukinkonttiin lahjaksi ja toki itellekkin, ne on niin upeita =)

    VastaaPoista
  2. Nuo purkit on kivemman näköiset noin, kun hopea tulee esiin.
    Ja kauniin lappusenkin olet tehnyt.

    Mukavaa loppuvuotta Sinullekin :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat purnukat samoin patalaput.
    Mukavaa vuodenvaihdetta

    VastaaPoista
  4. Ja taas mä täällä ihastelen näitä sinun purkkejasi, tosi kivat jälleen kerran!

    VastaaPoista
  5. Ihanat patalaput!
    Itsekin nyt vihdoin siirryin pois vuodatukselta... eihän se pelitä niinku pitää!
    Jatketaan siis blogituksella!
    Hyvää alkanutta vuotta!
    T:Harakka

    VastaaPoista